|
Post by Sandra Mäkelä on Mar 5, 2017 8:31:49 GMT
torinhevosruuna Roo ♥
omistaja: Sandra Mäkelä vuokraaja: etsinnässä
|
|
|
Post by Sandra Mäkelä on Mar 5, 2017 11:10:16 GMT
Kauppakirjojen teko perjantai 24.2.2017 Siitä oli jo liki kaksi kuukautta kun olin Amoriinin tallille soitellut myytävistä hevosista. Melina oli tarjonnut minulle viime kesän varsoja, mutta minusta ei ollut varsan kasvattajaksi. Olinkohan koskaan edes taluttanut varsaa? Kokemukset varsojen kanssa olivat jääneet lähinnä paijailun puolelle, joten Sandra + varsa- yhtälöstä tuskin tulisi menestystarinaa. "No on meillä periaatteessa yksi nuorikin myynnissä, kai. Alunperin piti kyllä itsellä se pitää, mutta jos hinnasta päästään sopuun..." Melina oli vihjannut kainosti puhelimessa.
Tänä päivänä, pari kuukautta myöhemmin, tuo Melina nuori torinhevonen seisoi vieressäni kirjoettaessani allekirjoitusta sen kauppakirjoihin. Rodulleen epätyyppillisen kevytrakenteinen kimo oli kuin unelmieni satuhevonen - tällaisesta raaski maksaakin. Se oli juuri saapunut takaisin Suomeen, oltuaan Ruotsissa Kiki Gårdissa koulutettavana ja kilpailutettavana.
Oma tallimme valmistuisi vasta ensi viikolla, joten suoraan omaan talliin emme päässeet Roon kanssa muuttamaan. Siksi aikaa muutimme kanssa vähän kauemmas, noin 45 minuutin ajomatkan päähän pienelle maalaistallille, jossa Hassekin ja äidin Pahvi asuvat. Täällä ei ole edes kenttää, mutta eikös tuo ole talvella sama asia ratsastaako kentällä vai pellolla - lunta on kuitenkin molemmissa (paitsi tällaisena talvena, jolloin lumiset päivät voi melkein laskea sormin).
Roo ei päässyt muuttopäivänään ollenkaan ulos, sillä tallille saapuessamme kello lähenteli jo puolta yötä ja ulkona oli - yllätys, yllätys - säkkipimeää. Karsinassa odottavan heinäkasan nähdessään Roo jäi kuitenkin enemmän kuin mielellään sisälle, eikä näyttänyt hirveästi kummastelevan uutta väliaikaiskotiaankaan!
|
|
|
Post by Sandra Mäkelä on Mar 6, 2017 6:52:31 GMT
On paljon tehtävää, uutta ja tärkeää, puuhailee touhuissaan Sandra... maanantai 6.3.2017 "Neljä", äiti vakuutteli puhelimessa. "Neljä niitä muuttaa tänään talliin!" "Ja olet varma, ettet ole mennyt itse ostamaan neljää hevosta?" vitsailin takaisin. Äitiä ei naurattanut, sillä ensimmäinen hevonen oli tulossa jo puolentoista tunnin päästä. Äiti oli sairaslomalla kipeän selkänsä johdosta, joten hän oli kyllä paikalla, mutta tahtoi minut mukaan esittelemään tallia. Olihan tämä kuitenkin käytännössä minun tallini.
Onneksi tälle päivälle olin ottanut jokatapauksessa vapaapäivän. Kiskoin ylleni eiliset tallivaatteet ja kurvasin lähikaupan kautta tallille. Kiireinen nainen ei ehtinyt mitään aamupaloja kotona valmistella, joten ei siellä ollut ikinä tarpeitakaan. Aamupalaksi usein riitti kuppi tai kaksi kahvia, tai sitten kaupasta napattu kolmioleipä.
Olin tallilla ennen muuttolastia. Ensimmäinen saapuisi klo 11:30, toinen klo 16, kolmas kuuden maissa ja viimeinen joskus illalla. Pitkä päivä olisi edessä, jos jäisin vastaanottamaan jokaisen uuden asukkaan.
Espoossa päivä oli ihana. Aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta ja pikkupakkanen piti loskan aisoissa. Jos mutaa vastaan oli tehty joka sortin sotasuunitelmat Kasasilla, niin loskaa nyt ei vain voinut estää. Mutta nyt kuitenkin eilen satanut lumikerros kimalteli kilpaa Roon riimun swarovskien kanssa. Ehtisin juoksuttaa Roon ennen kuin pitäisi vetää kiertoajelua pitkin tallia.
Roo oli energiaa täynnä. Eikä yllätys, se oli uudessa paikassa ja sillä oli nyt kaksi vapaapäivää takanaan (joka oli aina virhe). Se veti pukkirodeota liinan päässä eikä ollut ottaa käskyjä kuuleviin korviinsakaan. "Prrrr, så ja..." rauhoittelin Roota ja loppujen lopuksi se siirtyi takaisin hallittuun raviin. Roo kaarsi kaulaansa sivuohjien turvin ja ravasi tahdikkaasti ympyrällä.
Kun Roo kulki oikeinpäin tasaisessa tahdissa ja se näytti hyvältä molempiin suuntiin, tiputin sen käyntiin. Loppukäynnit taluteltiin kentällä ja yritettiin samalla tallo mahdollisimman paljon lumea. Vielä kuukausi maneesin valmistumiseen!
Ensimmäisenä tallille muutti kirjava issikkatamma Myrtsi. Myrtsi pääsi Pahvin viereiseen tarhaan tekemään tuttavuutta siihen, koska sen omistajan, Auran, kanssa oli ollut puhetta niiden tarhaamisesta yhdessä. Samaan porukkaan liittyisi myös viimeisenä tänään saapunut Nalle, mutta tässä alkutohinassa oli vaikea sanoa miten ne tulisivat toimeen, kun kaikki olivat tilanteesta enemmän tai vähemmän innoissaan. Tallin toistaiseksi nuorin ihmisvahvistus, eli 15-vuotias Irina, saapui myös tänään Kasasille hevosensa kanssa. Satumaisen kaunis Donna ihastutti minut suinpäin, ja esitinkin Irinalle jo oman kantani siitä jos sitä joskus pitää liikuttaa, vaikka jos et itse pääse tai pitää lukea kokeisiin tai jotain...
Mutta viimeisen hevosen saapuessa sieluni oli myyty.
Risteytysruuna Risto oli maailman söpöin hevosilmestys heti Roon jälkeen. Se oli niin pienen ja viattoman oloinen, ja mitkä nappisilmät ♥
|
|
|
Post by Sandra Mäkelä on Mar 8, 2017 11:11:23 GMT
Intopinkee keskiviikko 8.3.2017 Mirka piteli Hassen riimunnarua käsissään ja katseli kysyvästi ympärilleen. Hasse alkoi hamuilemaan toiveikkaasti Riston auki olevan karsinan iltaheiniä silläaikaa kun Mirka etsi katsellaan narun kiinnityslenkkiä tallin seinämiltä. Oli ihan mahtavaa että Mirka jaksoi tulla mukaani tallille ja vieläpä liikuttamaan Hassen siinä samalla, koska tallilla saattoi välillä olla ehkä vähän yksinäistä - etenkin näin pienellä tallilla. Harvemmin täällä oli ketään samaan aikaan, tai jos olikin, niin paikalla oli se Nallen omistaja Moona. Moona oli way too pretty että musta olisi sen kaveriksi. Sen naaman täydellisyys sai mut kateelliseksi.
Mirkan kanssa oltiin tunnettu jo alakoulusta lähtien ja aikanaan ratsastettiin samoilla ratsastustunneillakin Pappilan ponitallilla. Siellä me varsinaisesti tutustuttiin, koulussa me aluksi vihattiin toisiamme. Vihasin Mirkaa koska sillä oli samanlaiset hanskat ku mulla ja ne meni aina sekasin, ja Mirka vihas mua kun mulla oli kokopaikkaiset ratsastushousut ja sillä ei. Ratsastuskoulussa me kuitenkin tutustuttiin ja päästiin yli vihoistamme ja sen jälkeen ollaan oltu kuin paita ja peppu.
"Onks Hasse ja Roo löyttäny viel vuokraajia?" Mirka kysyi sukiessaan Hassen takkuuntunutta häntää. "Ei oo, oon niin tarkka siitä ketä niillä käy. Tavallaan joku aloittelija vois olla ihan hyvä ettei ne ratsastais niin raskaasti mut emmä tiiä. Kokenutkin ois hyvä ettei nää mee jumiin" vastasin.
Kun Hasse ja Roo oli satuloitu, talutimme hevoset kentälle ja nousimme niiden selkään. Ilma oli kylmä, vaikka nippanappa plussan puolella oltiinkin, mutta tuuli tuiversi niin purevasti että sai kirota koko alkuverryttelyn ajan unohtunutta kaulahuivia. Roo oli tuulesta myös vähän jännittynyt ja tuntui juoksevan kokoajan alta pois. Ensimmäisten laukkojen aikana myös kentän automaattiset valot napsahtivat päälle ja se sai Roon tekemään muutaman sivuloikan säikähdyksestä.
Myös Elviira ja Risto saapuivat kentälle samoihin aikoihin, johon Roo reagoi kamalalla hirnukohtauksella. Risto vastasi huuteluun ja pian koko Kasasin tila raikui herrasmiesten keskustelusta.
Elviira ratsasti tosi siististi ja se sai itsenikin tsemppaaman kovemmin ratsastukseen (koska hah, ainahan piti olla muita parempi). Mirkakin sai ratsastettua Hassen yllättäävän suoraksi ja tasaiseksi, mutta tämä nyt ei ollutkaan ensimmäinen kerta kun Mirka nousee Hassen kyytiin. Vähän uhkarohkeasti hän kuitenkin ratsasti pääty-ympyrän aivan Riston vierestä, jolloin Hasse yritti napakalla potkulla osua Ristoon. Molemmat ratsastajat olivat kuitenkin onneksi hereillä, eikä vahinkoja sattunut.
***
Liikutuksen aikana hevosten mössöt olivat turvonneet ja ne saivat mussutella niitä rauhassa kun Mirkan kanssa hoidettiin hevoset ratsastuksen jäljiltä. Roon lapa oli ehkä vähän jumissa, ainakin se aristi sitä nostaessa satulaa pois selästä, joten sille pitäisi tilata mahdollisimman pian hieroja käymään.
Tullessani pois varustehuoneesta Elviira pysäytti minut. "Lähteeks täält mihin suuntaan ne maastot?"
Kato Google Mapsista tolvana, oli ensimmäinen ajatukseni. Me elettiin nykyaikaa, kaikilla oli älypuhelimet ja jonkinlainen karttapalvelu niissä. Ite ainakin joka kerta tsekkasin Google Mapsista mihin kannattaisi vieraasta risteyksestä kääntyä ja mitä löytyisi minkäkin reitin varrelta. Olettiko se että mä lähtisin näyttämään sille maastoreittejä vai?
"Joka suuntaan" vastasin. "Mut riippuu mitä haluut. Jos haluut maastoesteitä, mee Gumbööleen. Jos haluut uittamaan, niin Nupurissa on lähin ranta."
Elviira ei pätkääkään näyttänyt hetkahtavan suorasta vastauksestani (josta ei myöskään niitä suuntaohjeita juurikaan herunut), vaan innostui vielä enemmän. "Siis onks täs jossai uittomahollisuus? Ja maastoesteitäkin, vitsi miten siistii. Käyttekste usein siel?" "Niin no tää talli on ollu pystyssä vasta neljä päivää. Ei oo hirveesti kerinny." jatkoin yhtä kylmällä linjalla. "Mä tuun mukaa heti ku meette!" Elviira hihkaisi ja alkoi harjaamaan Ristoa sen karsinassa.
Mirka pyöräytti huomaamattomasti silmiään ja virnisti. Nyökkäsin Mirkalle takaisin ja livahdin viemään hevosteni mössökuppeja takaisin rehuhuoneeseen. Mirka sulki Hassen karsinaansa ja seurasi perästä.
"Öö, saa kyl jonkun aikaa ootella sitä uittoreissua" Mirka naurahti.
Niinpä.
|
|
|
Post by Sandra Mäkelä on Mar 10, 2017 8:54:13 GMT
Gunnarbyn maneesilla perjantai 10.3.2017 "Hullu."
Moonan mielestä oli uhkarohkeaa ja jopa tyhmää lähteä ilmoittamaan Roo estekisoihin ensi viikon torstaille, koska olin vain kerran hypännyt sillä koeratsastuksessa. Niin no minkäs teet, eihän tossa kentällä nyt kauheasti lumipohjalla hypätty, mutta kun nyt sattui olemaan lähellä sopivat luokat niin miksi ei. Korkeudeksi valikoitui itselle tuttu ja turvallinen metrikakskyt, jossa myös Roo oli Ruotsissa kilpaillut. Molemmille sen pitäisi olla ihan peruskauraa, mutta uuden hevosen kanssa kaikki olisi mahdollista. Olivathan ne kuitenkin ensimmäiset kilpailumme yhdessä.
Espoo oli onneksi täynnä talleja, joten parilla puhelulla maneesivuoro onnistui Gunnarbystä puolen päivän aikoihin. Se oli otettava varaslähtö töistä ja pakattava traileri kuntoon, että sai asiat hoitumaan. Moonaa yritin suostutella Nallen kanssa kaveriksi, mutta tänään heillä oli jo muita suunnitelmia. Hassea en viitsinyt ottaa mukaan kun en kahta jaksaisi tänään ratsastaa, joten Roo matkasi tämän lyhyen ajomatkan yksin. Äidin onneksi sain apukädeksi tälle reissulle!
Maneesi oli saapuessamme tyhjä, kuten Gunnarbyn omistajan kanssa sovimmekin. Äidin kipeän selän vuoksi äiti talutti Roon alkukäynnit samalla kun minä rakensin esterataa. Pari pienempää verkkaestettä ja sitten loput sinne metrikahteenkymppiin. Äiti kaarsi Roon luokseni ja kipusin sen selkään. Roo oli selvästi huomannut esteet, sillä se kulki korkeassa muodossa erittäin herkkänä kaikille avuille. Yritin vähän rauhoittaa sitä puolipidättein ja lopulta sainkin sen mitä halusinkin; eteenpäinpyrkivän mutta maltillisen hevosen.
Verryttelin Roon läpi kaikissa askellajeissa ja verkkahyppyjen jälkeen aloin tulla kokonaista rataa. Roolla riitti ponnua, mutta se kaipasi vähän kuskin silmää oikeille ponnistuspaikoille. Niitä metrin verkkaesteitä se hyppäisi kenen kanssa tahansa, mutta vähän isommilla piti kuskinkin olla hereillä. Pari puomia tuli alas kun Roo tuli liian juureen tai lähti liian kaukaa hyppyyn, mutta loppua kohden alkoi yhteinen sävel pikkuhiljaa löytyä. Ihmettelisin suuresti jos puhtaalla radalla päästäisiin kisoista, vaikka olihan kaikki mahdollista.
Valmentajaa me kyllä kovasti kaivattaisiin. Etenkin kun Roo oli vielä niin nuori, etten haluaisi sille mitään huonoja kokemuksia. Pitäneekin soittaa Hassen kilpa-ajoilta tutuille valmentajille ja kysellä aikatauluja!
|
|
|
Post by Sandra Mäkelä on Mar 15, 2017 17:11:16 GMT
Joku meistä omaa kilpaurheilijan aineenvaihdunnan... keskiviikko 15.3.2017 Päätä jomotti. Maneesin rakennuksesta kantautuva pauke pureutui syvälle aivoihin ja se jyskytti ohimolla kuin leka. Työasiat stressasivat, takana oli huonosti nukuttu yö (kiitos Netflix että olet olemassa ja pilaat unirytmini) ja päivän aikana nautittu yliannostus kahvia ei ainakaan auttanut asiaan. Siihen päälle vielä jumalaton meteli tallilla, niin ai että. Kyllä oli rentoutuminen kaukana. Kasas ei ollut muutenkaan saavuttanut sydämmessäni paikkaa "rentouttavana lepopaikkana", sillä koko tallin pyöritys oli vielä yhtä tohinaa ja kiirettä. Ehkä se vielä tasoittuisi kun pidemmälle kevääseen mentäisi.
Ja kun tuo hemmetin pauke joku päivä lakkaisi.
"Mikäs teillä on aikataulu tällä hetkellä? Näyttää jo aika valmiilta..." utelin rakennusmiehiltä. Yksi keltakypäräinen mies kääntyi ja pisti tupakan palamaan. "Kas, ma ei tia." Jaaha. No kukahan sen sitten tietäisi jos eivät rakennusmiehet itse? "See on nädalalõpul valmis. Siis ootama juurutama analüüs", toinen duunari huikkasi maneesin katolta.
Jotain valmiista ja analyysista siis taisi olla puhe. Valmiilta maneesi tosiaan jo näyttikin. Mieli olisi hirveästi tehnyt taluttaa Roo suoraan maneesiin ja päästää se korkkaamaan uunituore geopat-pohja. Sen piti olla aikansa paras pohja mitä oli markkinoilla, joten en ollut pysyä housuissani odottaessani ensimmäistä ratsastusta. Vaikka ehkä oli hyvä tehdä kaikki lopputarkastukset ynnämuut ennen maneesiin astumista. Liian monta traagista tarinaa oli jo maneesien kanssa nähty tässä maassa. Nyt Roo käveli kuitenkin vierelläni talliin, josta matkamme jatkuisi jonnekkin aivan muualle kuin maneesiin.
Roolla oli onneksi kevyempi päivä eilisten kisojen jälkeen, joten ei ainakaan tarvinnut treenata verenmaku suussa. Senkun antoi mennä vaan miten mieli teki. Mutta mun mieli ei oikeestaan tehnyt nyt yhtään ratsastaa. Lihasjumeja piti kuitenkin välttää, joten jotain pitäisi tehdä. Kiinnitin Roon käytävälle ja riisuin siltä kevyen ulkoloimen pois päältä. Loimen alta paljastui puhtaanvalkea hevonen, jonka karvasta pölähti ilmoille edelleen ShowShinen kukkaistuoksu.
Samalla Miia ilmestyi talliin kottikärryjen kanssa. "Moi" hän tervehti hengästyneenä. "Siivosin muuten ton ison tarhan nyt. Aika paljon paskaa kolme hevosta tuottaakin puolentoista viikon aikana" hän jatkoi ja työnsi kottikärryt pesukarsinaan. Kottikärryt eivät olleet vielä oikein löytäneet paikkaansa, joten ne (ja esimerkiksi talikot, lapiot, lattiaharjat...) majailivat toistaiseksi pesukarsinassa. Kuka sitä hevosta näillä säillä pesisikään! Kiitin Miiaa avusta ja totesin, että suurin osa paskoista oli varmasti Myrtsistä peräisin. Ainakin sen mukaan mitä olin itse tehnyt havaintoja, se väänsi paskaa aina kun silmä vältti. Sen karsinassakin oli aina ihan järkyttävät kasat kukkapenkinlannoitetta. Sen aineenvaihdunta oli kuin kilpaurheilijalla. Tosin, en tiennyt vaikka Myrtsi olisikin kilpahevonen. Eikö sitä issikoillekin ollut jotain omia kisoja, jotain missä ne juoksi raviradan muotoista ympyrää eri nopeusluokissa tai jotain? "Läheksä taluttelee hevosia maastoon?" kysyin häneltä, mutta Miia kertoi liikuttaneensa Pahvin jo aiemmin päivällä.
"Mä voin lähtee!" Yllättävä ääni kuului tallin ovelta. Irina oli juuri astellut talliin Donnan kanssa ja hän oli mielellään tulossa mukaan kävelylle.
Irina oli kyllä tosi nuori. Mietin kuumeisesti päässäni mistä me edes juteltaisiin Irinan kanssa, sehän vissiin oli vielä koulussakin ja suurimman huolenaiheet varmaan levelillä kuka lähetti ja kenelle sydämmiä WhatsApissa. Tai mistä mä tietäisin. Mä vaan olin kova tulkitsemaan ihmisiä omien havaintojen perusteella. Siitä, kuinka usein tulkinnat osuivat oikeaan, en ota kantaa.
"Oikeesti mä harjaan tän vaan pikapikaa ja ollaan sitä valmiita. Voidaan kävellä alkukäynnit teijän kaa ja mennään sit kentälle kun mun valmennus alkaa" Irina innostui.
Mun pitäis välillä luopua mun ennakkoluuloista vähän matalemmalla kynnyksellä, sillä esimerkiksi Irina osottautu tosi mukavaks tytöks ja meillä oli loppujen lopuksi paljon yhteisiä asioita. Joko se oli ikäistään vanhemman oloinen tai mä olin ikinuori. Mut siinä me peräkanaa kävellessä vaihdettiin meidän mielipiteitä youtubettajista, snapin uusista filttereistä ja Antti Tuiskun musiikista. Vaikkei mielipiteet olisi aina kohdanneetkaan, niin juttua riitti koko lenkin ajaksi ja sen jälkeekin. Pistin Irinalle vielä illemmalla linkkiä uuteen 24H käsirautahaaste-videoon, jolle me naurettiin ihan kippurassa!
|
|
|
Post by Sandra Mäkelä on Mar 17, 2017 7:04:36 GMT
Ensimmäiset yhteiset kilpailut ja löysät pultit torstai 16.3.2017 Kisapäivänä torstai ei ollut kaikkein ihanteellisin, kun ottaa huomioon että suurinosa hevostenomistajista kävi kuitenkin töissä ja kilpailut alkoivat jo kello 18. Vähän etuajassa piti leimata itsensä ulos työpaikalta, jotta ehti tehdä tarvittavat valmistelut kilpailuja varten: oli puunattava hevonen, pakattava tavarat autoon ja siirryttävä tallilta kisapaikalle. Sen verran fiksusti olin kuitenkin tajunnut ajatella tätä asiaa, etten ollut ilmoittautunut minnekkään Turkuun kisaamaan. Kilpailupaikka oli puolen tunnin ajomatkan päässä ja paikalle ehdittiinkin ihan hyvissä ajoin.
Mukaan kisareissulle oli tullut Hassen uusi vuokraaja Make, jonka näin tänään vasta toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla Make oli käynyt koeratsastamassa Hassea ja sen jälkeen hän oli liikuttanut Hassen aina sellaiseen aikaan, kun en ollut tallilla. Olin kuitenkin ollut tyytyväinen Maken hevosmiestaitoihin, joten otin hänet erittäin mielelläni kisa-avuksi - varsinkin nyt, kun lähdin molemmilla omilla hevosilla kisoihin. Roolla mentäisiin kokeilemaan metrikahtakymppiä ja Hasse saisi haalia ruusukkeet kotiin metrikympistä.
Make talutti hevosia pihalla sillä aikaa kun itse kävin ilmoittautumassa kansliassa. Ja kun näin Makelta sujuvan niin mutkattomasti tuo kahden hevosen käsittely, päätin vielä käydä ostamassa vähän evästäkin tässä välissä.
"Toin sullekkin", sanoin Makelle ja ojensin hänelle mozzarellasämpylän. Make näytti käsinkosketeltavan iloiselta sämpylästä. "Oi, kiitti! En ollukkaan syöny tänään juuri mitään kun tuli niin kiire lähtö koulustakin." "Ei mitään, toivottavasti maistuu. Otettiiks me sulle kypärää mukaan? Jos mä ottaisin parit hypyt nyt Hassella ensin kun sen luokka alkaa kohta, niin sä voisit kevennellä vähän Roolla samalla." "On se tuol autos, käynkö hakee?"
Otin molemmista hevosista kiinni ja Make singahti takaisin mun BMW:lle. Roo oli tosi jännittynyt uudessa paikassa. Hasse nyt otti tuttuun tapaansa lungisti lörpöttäen alahuultaan, mutta Roo oli kuin viritetty vieteri. Se ei oikein tiennyt mihin päin katsoisi, miten sen pitäisi olla ja ennen kaikkea, mitä tulisi tapahtumaan. Se tarvitsisi vielä rutkasti kokemusta kilpailuista, ennenkuin sen kanssa voisi nousta korkeammalle. Nämä nyt oli tällaiset pienet aluekisat vain, mutta aikomus oli päästä Roon kanssa ihan kansalliselle tasolle asti.
"Öö, Sandra... Meil on sit pieni ongelma ku lähetään takasinpäin..." Make aloitti varovasti. Hänen poskensa näyttivät jopa hiljalleen punastuvan ja hänen olemuksensa muuttui hyvin varautuneeksi. "No? Kerro nyt, mitä hittoa!" Make napsautti kypäränsä kiinni ja laski Roon jalustimet alas. "Sun autosta on rengas vissiin puhki..." "Ei saakelin saakeli MIKS JUST NYT!"
***
Hasse meni koko radan tasaisen varmasti, tämä oli tuttua kauraa sille. Palkintojen jaossa meidät kuulutettiin kakkospallille ja kotiinviemiseksi ruusukkeen lisäksi saatiin 50v€ lahjakortti Mestyn varusteeseen. Mutta Roo jos mikä yllätti. Olin kyllä itsekin aika tulisessa tilassa kun mietin puhjennutta autonrengasta (ne perkeleen renkaat makso 500v€ PER KAPPALE...) ja annoin kyllä paukkua radan läpi oikein kunnolla. Lujaa mentiin, mutta virhepisteittä selvittiin. Radan jälkeen jäin jännittämään tuloksia katsomoon, jossa törmäsin Metteen joka oli tullut kisoihin jopa kolmella hevosella. Meten kanssa oltiin tutustuttu jo vuosia sitten ponimeetingissä ja sen jälkeen oli tasaisin ajoin törmäilty aina kilpailuissa. Kaikilla muilla tuntui olevan ainakin neljä virhepistettä, paitsi minulla ja parhaillaan ratsastavalla suokkiratsukolla. Raikuvien aplodien saattelemana ratsukko lopetti radan ilman mitään virheitä ja jännitys alkoi kohota. Olikohan se nopeampi kuin me...?
Make toi Roon palkintojenjakoon ja nousin selkään. "..ja Kettulan Takaperoinen toisella sijalla..." kuuluttaja sanoi kaiuttimien kautta. Suomenhevosen suitsiin kiinnitettiin sininen ruusuke. Jäljellä oli tässä rivissä enää minä ja Roo. "Ja ensimmäisellä sijalla Sandra Mäkelä ja Roo!" Punatakkinen nainen kiinnitti Roolle sinivalkoisen ruusukkeen, ojensi minulle kirjekuoren ja kätteli. "Onneksi olkoon."
Aloin heti etsiä katseellani Makea. Make erottui nopeasti väkijoukosta ja hän käveli luoksemme. "Hasse on jo autossa." "Haha" naurahdin. "Ei me silti päästä täältä mihinkään ennenkuin rengas on vaihdettu." "Mä vaihoin sen jo" Make tokaisi. "Oikeesti?" hämmennyin Maken avuliaisuudesta. "No ei siinä kauaa kestäny, sul oli niin löysäl ne pultitkin jo valmiiks" Make sanoi ja virnisti omahyväisesti.
"Kiitos."
"Enkä tarkottanu pelkästään autosta" Make jatkoi ja refleksin omaisesti väisteli mahdollisesti tulevia iskuja.
|
|
|
Post by Sandra Mäkelä on Apr 29, 2017 6:38:25 GMT
Mukkelis makkelis lauantai 29.4.2017 Tämän päivän jälkeen tiesin (lähes kirjaimellisesti) luissa ja ytimissä asti, ettei Roosta ollut maastoilemaan yksin. Olihan se aina vähän uuno, se sinkoili milloin minnekin ilman syytä ja oli näkevinään mörköjä joka kulmassa. Raipastakin sen rodeoshowt vain yltyivät. Roo kaipasi vaihtelua, se ei jaksanut pyöriä pelkästään kentällä vaan halusi seikkailemaan. Ja sitten kun se pääsi rämpimään metsiin, se veti nurin.
Kelataas vähän taaksepäin. Oltiin siis Roon kanssa kävelemässä pellon läpi, jossa meni ihan yleinen polku eli ihan koskemattomalla pohjalla ei menty. Pelto oli tosi pehmeä, muttei varsinaisesti liukas. Keskeltä peltoa polku haaraantui kahteen, joista valitsin oikean puoleisen polun. No, sehän päättyi alta aikayksikön eikä vienyt mihinkään. Uukkari ja toiselle polulle. Tai niin luulin. Uukkarin tehtyään Roo vilkasi edessä avautuvaa avaraa peltoaukeaa ja pukitti odottamattomasti, jolloin se pehmeästä alustasta johtuen menetti tasapainonsa ja rysäytti kyljelleen. Ja minä tietysti siellä välissä. Olin vielä lähtenyt koulusatulalla maastoon ettei estepenkki menisi likaiseksi, niin siinähän oli sitten polvet ihan satulasiipien päälle ja Roon kaatuessa polvet jäivät ikävästi puristuksiin.
Siinä mä ihmettelin hevosen alla että mitähän vittua. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että ykskaks tosiaan olin maassa polvi ikävästi vääntyneenä Roon alle.
Roo nousi nopeasti ylös ja mä yritin myös rämpiä itseni sieltä vesilammikosta, siitä yhdestä ja ainoasta joka koko pellolla oli. Mä nousin kuitenkin vähän hitaammin, kun polvi oli ihan tunnoton ja yritin nopeasti tsekkailla sekä omia että hevosen mahdollisia vaurioita. Siinä kun puhdistelin Kingslandin housujani, niin Roohan näki taas tilaisuutensa tulleen ja lähti laukkaamaan kohti kotia. Siis ei jumalau----
Sit mä juoksin sen perässä. Roo kyllä veti puoli kilometriä mun edellä ja mä vaan toivoin ettei tulis autoja vastaan...
Hetken aikaa saatiin leikkiä kissaa ja hiirtä, kunnes Roo äkisti pysähtyi nähdessään linnuille ja ilmeisesti peuroille tarkoitetun ruokintapömpelin täynnä kauraa. Siitä mä sain Roon lopulta kiinni.
Että sellanen reissu!
|
|
|
Post by irehoturuta on Apr 28, 2019 0:06:14 GMT
|
|
|
Post by obuquowenej on May 14, 2019 5:26:35 GMT
|
|
|
Post by otizajule on May 14, 2019 7:33:15 GMT
|
|
|
Post by ovahiihijih on May 28, 2019 20:47:34 GMT
|
|
|
Post by upoxedizibeki on May 28, 2019 22:50:39 GMT
|
|
|
Post by ofuisan on Jun 6, 2019 14:35:37 GMT
|
|
|
Post by idomueab on Feb 3, 2020 19:06:20 GMT
|
|